Jännitystä elämään

Apua, mua jännittää todella paljon. Mä oon aina ollut meillä se joka nukuttaa Miljan ja hoitaa lähes poikkeuksetta kaikki iltarutiinit. Oikeastaan mä oon myös joka ikinen aamu herännyt Miljan kanssa, oli kello mitä tahansa ja alkuaikoina valvoin yöt koliikkihuutojen takia ja kanniskelin pientä vauvaa ympäri asuntoa. Mies käy töissä päivisin ja katsoin paremmaksi, että hän sai levätä yöt, kun mulla oli mahdollisuus torkkua päivisin. Päiväsaikaan kanneltiin huutavaa vauvaa ihan yhtä paljon.

Nyt on tullut aika poiketa rutiineista. Lähdetään nimittäin siskon kanssa pienelle reissulle Jyväskylään, ollaan siellä yksi yö. Ihan kahdestaan! Ilman lasta, minä!?! Ei voi olla mahdollista. En oo siis ikinä ollut yötä poissa kotoa ilman Miljaa. Mä en todellakaan tiedä miten tuun kestämään sen ikävän. Milja on ollut mummilassa yötä, aika montakin kertaa, mutta mummila on tuossa parin kilometrin päässä ja sinne on aina mahdollisuus lähteä jos ikävä kasvaa oikein suureksi!
Toinen asia mitä jännitän, on se miten täällä kotona pärjätään. Milja ja isi ihan kahdestaan. Tiedän, että Milja varmasti nauttii kun isi osaa leikkiä kivempia leikkejä kuin äiti ja kaikki menee oikein hyvin. Äideillä on kai tapana huolehtia ihan turhaan ja kuvitella, että kukaan muu ei sitä lasta osaa hoitaa? Järjellä ajateltuna tiedän kyllä, että mieheni on ihan yhtä hyvä hoitamaan lastansa, kuin mä. :)

Mä kyllä odotan tätä ''minilomaa''. Varmasti tekee superhyvää päästä vähän ''tuulettumaan'', siis pois kotona. Bilettämään ei todellakaan lähdetä, ihan on muu tarkoitus tälle reissulle. Mutta yksi kokonainen yö ja seuraava päivä yksin, ei tarvi olla silmät ja korvat tarkkana, koska tapahtuu ja mitä, koska on ruoka-aika ja koska mennään nukkumaan. Varmasti tulen nauttimaan, vaikka ikävoinkin mun pientä perhettä. <3 Katsotaan jos innostuttaisiin tekemään vielä joku pieni hotelliviikonloppu miehen kanssa ennen vauvan syntymää. Myös parisuhde kaipaa huolenpitoa aina välillä pienillä irtiotoilla. :)